Radio nova soittaa nyt
WebFiksu ja rohkea radio, josta kuulet päivän puheenaiheet ja uutiset ensimmäisenä. Radio Novan musiikki on paras sekoitus klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia. Web1 de nov. de 2024 · Radio Nova on iskostunut suomalaisten mieliin radiokanavana, joka informoi kuulijoita erityisen aktiivisesti muun muassa poikkeuksellisista liikennejärjestelyistä ja -onnettomuuksista. Tätä puolta radiossa Vehviläinen on viime vuosina kaivannut.
Radio nova soittaa nyt
Did you know?
Web16 de feb. de 2015 · Radio Novan aamushow pahassa kriisissä! Kanavakriisissä. 2015-02-16 12:41:56. Radio Novaa on jälleen uudistettu ja aamushow muuttunut. Ovet käyvät juontajat lähtevät. Kertonee siitä että kanava on jonkinlaisessa kriisissä. Esimerkiksi Radio Rockin, Suomipopin ja Radio Aallon aamuohjelmissa on jo vuosia olleet samat juontajat … WebRadio Nova soittaa klassikkohittejä sekä suomalaisia ja ulkomaisia pop-ja rock-uutuuksia. Radio Novalla on paljon ajankohtaisohjelmia sekä suosittujen juontajien show’ita. Radio Rock keskittyy nimensä mukaisesti ulkomaiseen sekä kotimaiseen rock-musiikkiin. Asema soittaa paljon tunnettuja rock-klassikoita sekä myös raskaampaa musiikkia.
Web25 de nov. de 2024 · Radio Novan Yöradio pitää seuraa kaikille yökukkujille Hangosta Nuorgamiin! Yön äänet Pertti Salovaara, Lauri Salovaara ja apukuski Julius Sorjonen kertovat mitä tien päälle kuuluu ja ottavat joka arki-ilta yhteyttä sinne, missä pidetään pyörät pyörimässä muiden jo nukkuessa. WebRadio Novan Iltapäivä Kooste iltapäivältä: Anssi soitti radiossa unohdettua joulumusiikkia – ja karkotti luultavasti kuulijat samalla Anssille tuli nostalginen joulufiilis tänään …
Web13 de abr. de 2024 · Vuoden 2002 Pianisti-elokuva oli suuri menestys, ja se palkittiin lukuisilla elokuva-alan arvostetuimmilla palkinnoilla.Tositapahtumiin perustuva elokuva kertoo puolalaisesta pianistista Wladyslaw Szpilmanista, joka työskenteli Puolan radiossa, kun Saksa hyökkäsi Varsovaan vuonna 1939.Toisen maailmansodan aikaan … WebRadio Novan Yöradio on täällä nyt myös podcastina! 11.9. perjantain ja lauantain välisen yön juontaa Lauri Salovaara. Yön pimeinä tunteina luvassa on mm. Yön hahmo, kuulumisia tien päältä, puhetta liikenneturvallisuudesta, pohdintaa ajankohtaisista aiheista, knoppitietoa, ja tunnelmaa joka on mahdollista vain öisin...
Web6 de abr. de 2024 · Nyt Ellen kertoo Instagram-tilillään, ... Joka asiasta pitää soittaa lehtiin. Menis töihin niinkuin normaalit ihmiset tekee. tohtori aiheesta OP-Ryhmä julkaisi pääsiäisarvoituksen – osaatko ratkaista? 09.04.2024 14.14. …
Web9 de abr. de 2024 · Eli tässä tapauksessa maksan mielelläni ”city tax” summan, että sain tulla tänne, Anne kertoo. Anne kertoo myös, että Venetsiaan on eksynyt moni muukin turisti pääsiäisen aikaan. – Venetsiassa on nyt ihan hullun paljon ihmisiä. Ja just se kaoottinen ihmistulva rauhottaa. Olla siellä keskellä ja nauttia siitä, että jotenkin ... dr william wang bentleigh eastWebRadio Novaan lähetetään päivittäin kymmeniä uusia levyjä kuunneltavaksi. Jokainen biisi kuunnellaan ja arvioidaan mitkä niistä sopivat Radio Novaan soitettavaksi. Nyt soi: … comfort suites newport ky 41071http://suomi.fm/radiokanavat/radio-nova comfort suites newport news vaWeb0108 06000. 17275. Puhelun hinta pvm + 8,21 snt / puhelu. Tekstiviestin hinta 0,84 € / 160 merkkiä (hinnoittelun lisätiedot). Henkilötietoja käsitellään EU:n tietosuoja-asetuksen … dr william wang corpus christi txWebTutustu tarkemmin. Radio Nova, Iskelmä, Radio Pooki ja monet muut ilman mainoskatkoja. Kuulet enemmän musiikkia ilman mainoskatkoja. Lisäksi laaja valikoima Premium … dr william walsh instituteWebLiveTaajuus.fi radiopalvelussa löytyy yli 100 radiota. Nettiradiot kuuluvat suorina lähetyksinä. Suositut radiot ovat esimerkiksi YleX, Radio Suomi, Radio Rex, Järviradio, Radio Musa, Radio Dei, Radio Sun, Yle Puhe, Savon Aallot, MatkaRadio 24. Kymmeniä muita radiokanavia löytyy radiolistasta. Kaikki kiekkoradiot. dr william wang corpus christiWebKuuntele kanavaa Radio Nova Kuuntele kanavaa Radio Nova Kirjaudu sisään Hae KuunteletRadio Nova Paras sekoitus klassikoita ja tyylikkäimpiä uutuuksia Nyt soiTietoa … dr william wang newport beach ca